Tekstikoko +   Tekstikoko -
       



VERTAISTUKI DEMENTOITUVAN HENKILÖN OMAISEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISIJÄNÄ 2000-2002
 
 Projektin tarkoituksena oli yhteisten tapaamisten myötä tarjota dementoituvien henkilöiden omaisille mahdollisuus kontaktien luomiseen ja vuorovaikutukseen samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa omassa kotikunnassaan. Samalla pyrittiin toiminnan kautta osoittamaan kunnille muistihäiriöisten henkilöiden omaisten ja läheisten omien kokoontumisten merkityksen perheiden jaksamiselle. 
 
Projektissa järjestettiin kymmenessä kunnassa kaksi kertaa vuodessa omaisten tilaisuuksia, joissa sai tietoa omaa jaksamista auttavista asioista. Osaksi päivien sisältö oli virkistävää yhdessäoloa.
Projektikuntina olivat Aura, Koski Tl, Lieto, Loimaan kaupunki, Marttila, Piikkiö, Rusko, Somero, Vehmaa ja Yläne.
 
 Projektipäivien sisältö kunnissa oli pääasiassa onnistunutta, osallistujat olivat tyytyväisiä ja tulivat mielellään tapaamisiin. Tavoite omaishoitajien paikallisesta verkostoitumisesta ja ryhmäytymisestä ei aina onnistunut. Kotitilanteiden muuttumisen vuoksi osallistujat vaihtuivat suunniteltua useammin ja mukana oli aina myös uusia tulijoita, sillä tapaamisia oli vain kahdesti vuodessa. Dementoituvien henkilöiden omaisten aktivointi onnistui hyvin, monet projektiin osallistuneista alkoivat käyttää muitakin Alzheimer-yhdistyksen ja oman kotikunnan palveluja ja muutamat lähtivät mukaan esim. omaishoitajien virkistyslomille.
 
 Kuntien yhteyshenkilöiden rooli oli projektissa tärkeä. Aktiivinen ja asiasta kiinnostunut yhteyshenkilö sai pienessäkin kunnassa omaiset lähtemään mukaan toimintaan. Projektin loppuessa tapaamiset jatkuivat kunnan työntekijän vetäminä kolmessa kunnassa, lisäksi kahdessa kunnassa tarjottiin kaikille omaishoitajille avointa ryhmätoimintaa.
 
 Loppuraportti löytyy täältä (PDF.tiedosto) >> 
 
 
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Minna Rosendahl
minna.rosendahl@muistiturku.fi
 
Takaisin <<

Yhdistystoiminta
Yhteystiedot
Tapahtumakalenteri
Jäseneksi
Ota yhteyttä
Materiaali
Tammikoti
Kehittämishankkeet
Muu toiminta
Koulutustoiminta
Muistiluotsi
Alaosastot


Linkit

Perustietoa