|
TAMMIKOTI
Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen Tammikoti on vuodesta 1990 toiminut muistisairaiden henkilöiden päivätoimintapaikkana muodostaen tärkeän osan dementoituvien ja heidän perheidensä avohuollon palveluja Turun alueella. Tammikoti on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin klo 8-15. Asiakkaat kuljetetaan kaupungin kotipalveluautoilla ja he maksavat itse päivähoidosta15 euroa päivässä. Päivätoimintaan pääsyn edellytyksenä on muistisairausdiagnoosi ja Turun kaupungin muistihoitajan suorittama kotikäynti, jossa sovitaan asiakkaan päivähoitojonoon laittamisesta.Päivätoiminnan aloittamisesta on sovittava Tammikodin vastaavan ohjaajan kanssa. Käyntikerroista päätetään yksilöllisesti, esimerkiksi 1-2 päivää viikossa.
Tammikodin toiminnan rahoittaa pääosin Turun kaupungin sosiaali ja terveystoimi.
Dementoivat sairaudet vaikuttavat monin tavoin sairastuneiden ja heidän läheistensä elämään. Yleisempiä näistä sairauksista ovat Alzheimerin tauti, verisuoniperäinen muistisairaus, Lewyn kappale- tauti ja otsalohkorappeutumasta johtuva muistisairaus. Keskeisiä piirteitä ovat toimintakyvyn lasku, käyttäytymisen muutokset sekä muistin, päättelykyvyn, puheen, havaintokyvyn ja kätevyyden häiriöt. Näistä aiheutuviin erityistarpeisiin pystytään parhaiten vastaamaan muistisairaiden henkilöiden omassa päivätoimintaryhmässä.
Päivätoiminnan avulla tuetaan kotona tapahtuvaa hoitoa. Hoitovastuun jakaminen ja säännölliset vapaapäivät auttavat omaista jaksamaan paremmin ja selviytymään vaativassa elämäntilanteessa. Asiakasta arvostava ilmapiiri ja kodinomainen ympäristö tukevat hänen päivittäistä selviytymistään. Päivätoiminta rytmittää myös yksin asuvan henkilön päivää ja antaa mahdollisuuden tavata muita ihmisiä. Läheiset saavat vastaavalta ohjaajalta tietoa, tukea ja käytännön neuvoja esim. taloudellisiin tukimuotoihin ja palveluihin liittyvissä asioissa. Päivätoiminnan avulla voidaan usein pitkittää kotona asumista ja lykätä pitkäaikaishoitoon siirtymistä. Tammikodissa järjestetään säännöllisesti myös omaisten iltoja.
Tammikodissa muistisairaan asiakkaan toimintakykyä ylläpidetään kuntouttavalla työotteella ja monipuolisella viriketoiminnalla sekä laadukkaalla perushoidolla. Asiakkaan kokonaistilanne arvioidaan, hänen toimintakykyään seurataan ja yhteistyötä tehdään tiiviisti Turun sosiaali- ja terveystoimen ammattihenkilöstön kanssa. Asiakkaan elämänhistorian tunteminen ja jatkuva yhteydenpito omaisiin mahdollistavat hänen yksilöllisen hoitonsa. Tammikodissa työskentelee kolme ohjaajaa, työllistetty hoitoapulainen sekä vastaava ohjaaja, jonka työajasta kuluu 3 päivää viikossa Tammikodin asioiden hoitoon ja perhetyöhön.
Tammikodin päiväohjelmaan liittyvä viriketoiminta huomioi kuntoutuksen eri osa-alueet. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi keskustelua, muisteluhetkiä, pelejä, laulua ja askartelua sekä liikuntahetkiä sisällä tai ulkona. Erityisesti panostamme fyysisen toimintakyvyn yllä pitoon, koska sen heikkeneminen vaikeuttaa kotihoidon jatkumista. Viriketoiminta ei ole ainoastaan ajankulua, vaan se on tavoitteellista ja kuntouttavaa toimintaa, jonka lähtökohtana on asiakas itse. Toiminnasta vastaavat ohjaajat ovat sitoutuneet työssään noudattamaan kuntouttavan työotteen periaatteita, eli työskentelytapaa joka tukee joka vaiheessa asiakkaan omien voimavarojen käyttöä. Päivän aikana nautitaan aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi.
Lisätietoja:
Vastaava ohjaaja Marjatta Ekqvist
puh 0400-653378
Varusmestarintie 15, 20360 Turku (Runosmäki)
|